27.10.2008

Nuoret iloiset feministit lolitamuodin puolesta

Korkealaatuinen ja älykäs feministiryhmäblogi Jezebel kirjoitti järkevästi Lolita-muodista ja sai kiitolliselta lolilta vielä järkevämmän kirjeen – jonka hoksasivat vielä julkaista sivuillaan kokonaisuudessaan. Ellie-niminen nuori aikuinen nainen joka identifioi itsensä kolmannen aallon feministiksi puolustaa lolimuotiharrastustaan – tarkemmin Yhdysvaltalaiseen lolitakulttuurin osallistumistaan – seuraavin perustein:

– Lolimuoti ottaa avuttomaan ja voimattomaan pikkuneitinaisellisuuteen liittyviä symboleita kuten pitsit ja rusetit ja vetää niihin hirveästi huomiota; naisten näkyvyys on sinänsä jo subversiivinen asia, ja näkyvyys hypertyttömäisyyden kautta on vielä enemmän normeja haastavaa.

– Lolitakulttuuri hakee esteettisen inspiraationsa ajalta, jolloin naiset olivat miesten alistamia, mutta tavalla joka muuttaa näitä normeja (katso yllä).

– Harrastus on naisvaltainen – naiset tekevät, järjestäytyvät, tapaavat ja harrastavat yhdessä ja auttavat toisiaan vapaaehtoisesti projekteissaan. He kokevat myös, että pukeutuvat ensisijaisesti itselleen ja toisilleen, sillä lolitamuoti saattaa usein pelottaa tai jopa iljettää miehiä. Paitsi tietysti kulttuuriin osallistuvia mekkopoikia ("brolitat"). Pedofilejäkään lolit eivät kiinnosta, koska he eivät ole lapsia; päin vastoin he ovat naisia jotka tiedostavat oman seksuaalisuutensa eivätkä pelkää pukeutua tavalla joka korostaa sitä alistumatta mainstreamkulttuurin alentaaviin alastomuuskoodeihin.

– Lolitaharrastajien käsityöosaaminen on korkeatasoista ja tosimaailmassakin arvokas tietotaito, eikä japanilaistenkaan lolitabrändien käsityövaiheita ole ulkoistettu matalapalkkaisiin maihin – kaupallistakin muotia luovat siis ensisijaisesti harrastajat toisilleen.

– Lolitakulttuurissa ihannoidaan myös tiettyjä nautinnollisia ruokia, kuten makeisia ja jälkiruokia, jotka ovat mainstream-kulttuurissa naisilta jotenkin kiellettyjä.

– Lolitaharrastus ei syrji rodun tai koon perusteella, mutta, kuten Ellie kirjoittaa:

We do, however, tend to shun those who insist on being 'ladylike,' because clothing should not change who you are or how you act—besides, if you're going to dress this ridiculous, it's pretty necessary to have a sense of humor about the whole thing.

Juttu kannattaa lukea, ja olenkin samaa mieltä sen sisällöstä: minäkin olen kolmannen aallon feministi ja Ellien arvot ja argumentit puhuttelevat minua vahvasti. Harmillista kyllä Elliellä ja minulla on myös yhteinen ongelma – kolmannen aallon feminismi ei välttämättä toimi. Kirjoitan tästä ja asian yhteydestä Lolitamuotiin vielä kahdessa seuraavassa viestissäni.

Ei kommentteja: